Lämpötilojen mittaamisesta

Tämä kirjoitus oli aiemmin osa ”Hiilidioksidivapaat 1900-luvun alun helteet” -blogia, mutta selkeyden vuoksi tähän kootaan miittaamiseen liittyvät asiat omaksi kokonaisuudekseen.

https://jitkonen.fi/?p=233

LÄMPÖTILOJEN MITTAAMINEN, LÄMPÖSAAREKEILMIÖ

Maailman ilmatieteen järjestöllä (WMO) on nykyisin noin 7000 pintalämpötilaa mittaavaa sääasemaa maa-alueilla. Maapallon maa-alueiden pinta-ala on noin 150 miljoonaa neliökilometriä, joten maamittausasemia on yksi jokaista noin 21 500 neliökilometriä kohti. Näiden mittausten kautta kyetään puhumaan jopa kymmenesosien Celsiusasteiden globaaleista maapallon ilmaston keskilämpötilojen muutoksista, vaikka 21 500 neliökilometriä on ruutu, jonka sivut ovat noin 146 km. Eli esimerkiksi siis vaikkapa koko Kainuun maakunnan keskilämpötila määriteltäisiin yhdellä ainoalla lämpötilamittauksella ja vieläpä kymmenesosan tarkkuudella.

Toinen lämpötilojen arviointitapa ovat satelliitit, jotkaperiaatteessa mittaavat maapallon joka kolkan lämpötilat ja tarjoavat tietoa myös vaikeapääsyisistä paikoista, mutta satelliitit eivät mittaa ilman lämpötilaa lähellä maanpintaa kuten maasääasemilla tehdään, vaan satelliittien mittaukset antavat vain maan pintakerroksen lämpötilan. Nämä mittaustavat ovat siis kaksi eri asiaa ja satelliittien kautta määritelty ilman lämpötila on sekin vain hyvä arvio.

Maailman maasääasemien määrän romahtaminen 1990 lähde

Vuonna 1990 maailman sääasemien määrä putosi romahdusmaisesti 10 000 asemalla, alle 6000:een. Suurin osa suljetuista asemista oli Neuvostoliitossa, Kiinassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Jäljelle jäänyt sääasemaverkosto keskittyi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Noin puolet jäljelle jääneistä mittauksista sijaitsee kaupungeissa tai taajamissa, eli lämpösaarekkeiden vaikutusalueilla.

Lähde

Maa-asemien osalta vuonna 1997 palattiin lähes 1900-luvun alun tilanteeseen. Kuitenkin niin, että monet mittausasemat ovat muuttaneet sijaintiaan vuosien varrella ja hyvin harvat asemat ovat jatkuvasti mitanneet samasta paikasta viimeisen vuosisadan ajan tai enemmän. Tämä muutos on aiheuttanut suuria puutteita lämpötilatiedoissa ympäri maailmaa ja on tullut aukkoja, jotka tutkijat täyttävät algoritmeja käyttävillä arvioilla. Vuonna 2017 WMO:lla oli käytössään noin 7000 maamittausasemaa.

Lähde: vasen kuva ja oikea kuva
Maapallon keskilämpötilan mittaustarkkuuteen liittyen on tri Michael Connolly tehnyt perusteellista arviointia ja huomannut, että yli puolet maailman kaikista seitsemästätuhannesta (7000) lämpötilan mittauksesta, mistä tiedepiirit virallisesti laskevat maapallon keskilämpötilan, kerätään kaupungeista, vaikka kaupunkien pinta-ala on maapallolla vain alle yhden prosentin verran (<1%). Näin siitäkin huolimatta, että kaupunkien lämpötilojen tiedetään olevan useamman asteen maaseutujen lämpötiloja korkeampia. Tri Conolly:

Mittauspisteiden valinnassa on näinollen tehty jo alunperin systemaattinen valinnan otosvirhe, joka vaikuttaa sään lämpötilan mittausaineistoon vääristävällä tavalla. Samalla se vääristää säästä laskettavaa ilmastokäsitystä. Tämän suuren virheen vuoksi maanpinnan lämpötila näyttää lukuarvoissa selvästi nousevan, mutta tosiasiallisesti se mittaakin urbanisoitumista eli taajamien asuttamisen lisääntymistä”.

Tämä asia tunnetaan ”Urban Heat Island” -vaikutuksena, missä on ihmisen toiminnan tuottamaa lämpöä, auringon lämmön imeytymistä mustaan asfalttiin ja betonirakenteisiin sekä muodostaa päiväaikaan taajan asutuksen ympärille eräänlaisen lämpökuplan, joka yöaikaan häviää haihtumisen ja tuulen vaikutuksesta.” Lähde

Suomessa on tehty samasta lämpösaareke- eli UHI-aiheesta väitöskirja, jossa lämpösaarekvaikutukseksi on arvioitu jopa 10 C-astetta tietyissä tilanteissa.

Lähde Turun Sanomat

Suomi sääasemat

Suomessa sääasemien määrä on noussut valtavalla vauhdilla. Kesäkuu 2020 oli helteinen, jolloin Ilkka Ahmavaara tarkasteli helteiden ja sääasemien lisääntymisen suhdetta (https://rantai.fi/2020/07/03/kesakuu-toi-ennatyskuplia-mediaan/?). Mitään poikkeuksellista ei ole lämpötiloissa tapahtunut sen paremmin keskilämpötilojen kuin äärilämpötilojenkaan suhteen:

Lämpötilojen mukauttaminen lopulliseen arvoonsa

”Keskimääräisen” maapallon lämpötilan laskemiseksi tietyllä alueella, joko pelkillä maa-alueilla tai koko planeetalla, tutkijat eivät käytä suoraan raaka-sääasemien tietoja. Eri ilmatieteelliset virastot suorittavat monimutkaisia ​​”mukautuksia” tietojen muuttamiseksi. Esimerkiksi lähellä olevien asemien lämpötilatietoja verrataan ja ”tarpeen” mukaan ne homogenisoidaan. Tämä saattaa johtaa jopa siihen, että jotkut näistä ”säädöistä ja mukautuksista” johtavat keinotekoiseen lämpötilojen nousuun, kuten alla oleva seuraava kuvavertailu osoittaa.
Siinä olevat kaksi kuvaajaa esittävät NASA:n laskelmat Yhdysvaltojen keskilämpötiloista. Vasemmanpuoleisessa kaaviossa on esitetty vuonna 1999 laskettu lämpötila, ja toisessa käytetään NASA: n vuonna 2001 luomaa ”päivitettyä” ”mukautus”menetelmää. Toinen kuvaaja osoittaa paljon korkeamman keskilämpötilan, vaikka taustalla olevat raakatiedot ovat täsmälleen samat. Lähde

Sama käyrä samoista lämpötilojen mittaustuloksista elää kaiken aikaa ja siitä tehdään pilkkaakin. Jos edustaisin ilmatiedettä, häpeäsin.

Eihän tämä käyrien sovittaminen titetenkään lämpötiloihin jää. 2000-luvulla alkoivat myrskyt käymään niin vähiin, että FMI:n oli tehtävä jotakin, jotta ”myrskyt lisääntyvät” alarmi pysyisi hengissä. Niinpä 2020 otettiin käyttöön uusi tilastointitapa, jolla saatiin häivytettyä vanha myrskypäivähistoria sekä lisättyä myrskypäivien määrää lähihistoriaan. Lapsellista, mutta totta ilmatieteessä armon vuonna 2020.

Staffan Mörner

Mauri Timonen on suomentanut ruotsalaisen Staffan Mörnerin Klimatforumilla olevan yhden artikkelin. Kuka jaksaa kahlata liki 40-sivuisen dokumentin läpi, voi olla, että ovat leuat loksahdelleet melkein sijoiltaan, sillä niin ihmeellinen on adjustointien eli muokkausten maailma.

Suomen ilmatieteenlaitos FMI

Suomen ilmatieteenlaitos FMI seuraa tietysti kansainvälistä suuntausta, ja on siirtänyt mm. Suomen kylmimpiä lukemia mitanneen Pokan mittausaseman ympäristön kannalta ”parempaan” paikkaan.

Samalla tavalla on korkeimpia lämpötilaennätyksiä mittaavat sääasemat siirretty ympäristön ja poliittisen ilmatieteen kannalta parempaan paikkaan lentokentille, rautatieasemille ja satamiin, joissa lämpötilat nousevat mahdollisimman korkeiksi, jotta saadaan entistä useammin kuuluttaa uusista lämpöennätyksistä. Toki poikkeuskin on, kun Puumalan kuuman paikan mittaus on siiretty viileämpään ympäristöön.

Kun lämpötilamittaukset on siirretty ”ympäristön kannalta” sopiviin paikkoihin, saadaan tällaista helledataa:

Näin se menee myös USA:ssa monessa paikassa ja myös Suomessa. Puolet 2020 WMO:n mittareista edustaa 1 % maapallon pinta-alasta, koska ovat kaupungeissa.

2018 Suomen helteinen kesä

Yksi erityispiirre 2000-luvulla on ollut myös se, että esim. Suomen lämmin kesä 2018 saatiin FMI:n kikka kolmosella lämpöisemmäksi kuin kesä 1972 ja siitä uutisoitiin tietysti laajasti, että se oli kaikkien aikojen lämpöisin kesä.

Alla on oikea kesien vertailu kesä-heinä-elokuu, jossa 1972 kesä on kesää 2018 lämpöisempi. Mutta FMI keksikin poiketa normaalista perinteisestä vuodenaikavertailustaan ja otti yht’äkkiä kesävertailuun mukaan toukokuun ja niin saatiin ilmatieteelle haluttu lopputulos, jota päästiin mediassa rummuttamaan ja revittelemään kesää 2018 kaikkien aikojen kuumimpanalähdeOnko tällainen kikkailu narsistista julkisuudenkipeyttä, rahoituksen turvaamista vai silkkaa typeryyttä, jolla ollaan jotakin todistelevinaan, sitä voi vain arvailla?

Kuten muistamme, myös 1900-luvun alun lämpöisen jakson hiilidioksidivapaa kesä 1901 on saattanut olla lämpöisempi kuin kesä 2018, kun vertailuja sen aikaisiin mittauspaikkoihin tehdään.

Kesällä 2018, vaikka se lämmin ja helteinen olikin, ei tehty ääri-läpötiloihin liittyviä ennätyksiä, vaan niissäkin lämpimän 1900-luvun alun lämpötilat ovat hyvin yhä esillä.

Suomessa on hellepäivien lukumäärä ollut laskusuunnassa koko 2000-luvun ajan ja sitä trendiä hieman oikaisi lämmin ja helteinen kesä 2018.

Näiden helteiden määrää on mahdoton vertailla entisiin aikoihin, koska mittapisteverkosto on laajentunut ja osin siirtynyt rautatieasemille, lentokentille ja satamiin. Lisäksi käyttöön on otettu mittaustapa, jolla mitataan virallinen lämpötila kussakin mittauspaikassa 10 minuutin välein, mutta mittarissa on ominaisuus, joka tallentaa myös korkeimman satunnaislyönnin tuloksen. Niinpä joka kesä saadaan medialle reposteltavaksi helteitä, vaikka ne eivät näy virallisessa mittausdatassa. Erikoinen piirre on sekin, että ns. FMI:n mainostama laadunvalvonta ei koske näitä satunnaislyöntejä, kuten ei myöskään lämpösaareke- eli UHI-ilmiöön liittyvä adjustointi eli mukauttaminen.

Tässä on yksi esimerkki Porista, jossa kovan mediakohun saattelemana mitattiin kevään ensinmäinen hellepäivä 11.5.2018:

Tämä on FMI:ssä täysin käyttöön otettu tapa saada satunnaislyönteihin liittyviä hellepäiviä tilastoihin mitä ilmeisimmin luomaan mielikuvaa helle”päivien” lisääntymisestä. ”Selkeästihän” se 2019 uutisen mukaan se helleraja ylittyi 25,3 C-asteeseen, mutta se satunnaislyönti vaan ei näy virallisessa mittausdatassa. Mutta mikä FMI:lle tärkeintä, saatinpahan vuoden hellepalkkiin yksi hellepäivä ja FMI:lle mediajulkisuutta. Se kait näissä pohjimmiltaan on tarkoituskin tietyn mielikuvan luomisen lisäksi.

Suomessa tämä heteisiin liittyvä puliveivaaminen on kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä vaikkapa Australian ilmatieteenlaitos BOM tekee, kun nykyaiaikaisin menetelmin ja täysin häpeilemättä ”mukauttaa” hellepäivien lukumäärätkin täysin uuteen uskoon. Lähde
– Mm. vuoden 1952 kuumia päiviä katoaa uuteen versioon 5 kpl.
– Vuosi 2011 ei enää olekaan vähiten kuumia päiviä sisältänyt vuosi, kun on pikkasen adjustoitu eli mukautettu päivien määriä uusiksi.
Tällaista on poliittinen ilmatiede tyypillisesti vuonna 2019-2020 globaalisti ja siitä saa hyvän kokonaiskuvan lukemalla läpi tämä artikkeli.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on helle-australia-adjustointi.jpg

Ennätyslämpöjen uutisointi saa jopa huvittavia piirteitä, jota osoittaa vaikkapa tämä MTV3:n uutinen ”Etelämantereelta”. Kuten suurin osa ihmisistä tietää, Etelämantereella on aina pakkasta. Silti tässä hysteriauutisessa luodaan ihmisille mielikuvaa siitä, että yli 3000 km päässä etelänavasta Vaasan-Kokolan tasolla oleva saari olisi Etelämanner. Jopa meteorologi on mietteliäs, voi hyvä tavaton sentään! Lähde

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Etelämanner-mittauspaikat-ennätyslämpö.png

LÄMPÖTILA- YMS KÄYRIEN ESITYSTAVAT

Oma blogin aiheensa on erilaisten käyrien esitysmuotojen mukauttaminen haluttuun muotoonsa joko matemaattisen menetelmin tai aloittamalla tarkastelujakso sopivasta historian ajanjaksosta. Tälläkin asialla on pitkä juuret ja MOT-ohjelma jo 2011 kiinnitti huomiota tähän asiaan ja sai siihen virallisia selityksiä. Lähde

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on FMI000-1024x531.jpg

Tässä alakuvassa on viimeisin tyypillinen esimerkki siitä millaiseksi sama asia voi muuntua, kun halutaan luoda tietty vaikutelma. Toki 2001-2010 aika on ollut karvan verran (0,3 C) lämpöisempi kuin 1930-luku, mutta kun tiedetään kaupungistuminen ja se, että suuri osa lämpömittauksista on nykyään kaupunkien lämpösaarekkeissa, ei o,3 C lämepenemistä 60-70 vuoden aikana voi pitää kovin ihmeellisenä asiana ja siksi sitä lämmintä säätä kait nyt 2000-luvulla kaikin keinoin todistellaankin aivan valtavasti.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on FMI-keski-uusin-1024x576.png

Yksi tyypillinen tapa saada haluttu käyrä aikaan, on erilaisten mittausajajakosejen ja -tapojen yhdistely. Sitä käytetään paljon CO2-todistelmissa. Yhdistetään jäätiköiden ilmakuplista saadut satojen vuosien tasoituksella arvoidut CO2-keskipitoisuudet tämän päivän instrumenttimittauksella saatujen vuorokausikeskiarvolukemien perään. Ei ole epätieteellisempää tapaa esittää asiaa, mutta silti jopa tieteen edustajatkin tällaisia käyriä julkisesti esittävät.

Hiilidioksiditaso on toki noussut kuten lämpötilatkin, mutta sekin yhteys tulisi kyetä tarkastelemaan riittävän pitkän aikavälin asiana, eli rehellisesti.

Lähteestä:
Davis, W. 2017. The Relationship between Atmospheric Carbon Dioxide Concentration and Global Temperature for the Last 425 Million Years. Climate 2017, 5, 76; doi:10.3390/cli5040076

CO2:n ja lämpötilan korrelaatiota on vaikeaa löytyä edes lähihistorian valossa, kun vertailemme kahta nopean lämpenemisen ajanjaksoa, 1890-1940 ja 1960-2020.

1930-luku oli Itämeren jäiden laajuuden valossa lämpöisempi kuin 2010-2019 on ollut.

Vuonna 1941 merenkulkulaitoksen tuleva pääjohtaja tri Risto Jurva pohti syitä sille, että Suomi oli erittäin nopeasti lämmennyt 1890 alkaen niin, että se näkyi Itämeren jään laajuudessa ja Grönlannin jäätiköiden sulamisessa selkeästi:

”Itsestään herää kysymys, onko vihdoin se pitkä, lauhkeiden talvien kausi, johon siirryttiin jo viisikymmentä vuotta sitten ja joka vuosisatamme alusta lukien mm. on kuvastunut Huippuvuorten talvisen sään tavattomasta lauhtumisesta ja Grönlannin jäätiköiden kiihtyneestä sulamisesta ja joka meillä huipentui vuosisataisen leutoon, kymmenvuotiseen vähäjäisten talvien sarjaan, nyt päättymässä.

Tähän kysymykseen emme voi millään tavalla perusteltua vastausta löytää, emme edes siihen kysymykseen, minkälainen lähestyvä talvi tulee olemaan. Ainoa vastaus minkä tulevan talven osalta saatamme antaa on, ettei tilastollisessa katsannossa, mm. Easton’in aina 1200-luvulle ulottuvan, Länsi-Euroopan kovia talvia esittävän tilaston ja omien, Itämeren piirin talvia koskevien tietojemme mukaan kaksi poikkeuksellisen ankaraa talvea tiettävästi ole vielä koskaan noin 750 vuoden aikana välittömästi seurannut toistaan.”

1941
Tohtori Risto Jurva
Merentutkimuslaitoksen jääosaston johtaja

1930-luvun keskimääräinen jäänlaajuus olikin jopa vähäisempi kuin 2010-luvulla on ollut. Sikälikin Risto Jurvan havainnot olivat oikeita, koska jo 1930-luvulla jäiden laajuuden mittaaminen oli jo varsin luotettavalla tasolla.

Edellisessä kuvassa mainitun 1930-luvun jääminimin vahvistaa myös FMI vuoden 2020 kirjoituksessaan.

1930-luvun talvet Suomen tilastollisen vuosikirjan mukaan

Suomen tilastollisessa vuosikirjassa on talvien keskilämpötiloja muutamista Suomen kaupungeista mitattuna. Niitä kun vertailee samojen kaupunkine keskilämpötiloihin 2010-2019, huomataan, että talvet ovat olleet 0,49 C kylmempiä 2010-2019 kuin 1930-1939 olivat.

Tampere

Talvien osalta löytyy esimerkinomaista tietoa Tampereelta. Tampereen lämpöisin talvi oli 1938 eli 1930-luvun lämpökauden lopulla.

Sodankylä

Yksittäisistä alueista sanotaan, että Lappi lämpenee muuta maailmaa kaksi tai kolme kertaa nopeammin. Kun tarkastelemme Sodankylää 30 vuoden jaksoissa, huomaamme, että 1921-1950 ja 1931-1960 ja 1981-2010 keskilämpötilat olivat samat eli -0,4 C. Ei siis merkittävää CO2-lämpenemkistä Sodakylässäkään havaittavissa.

Helsinki

Myös Helsingistä löytyy vanhoja lämpötilatietoja. Niiden mukaan 30 vuoden keskilämpötilat olivat:

– 1921-1950 / + 5,2 C
– 1931-1960 / + 5,5 C
– 1961-1990 / +5,2 C
– 1981-2010 / + 5,9 C

Eli sen mukaan viimeisin 30-vuotisjakso on ollut 0,4 C lämpöisempi kuin 1931 alkanut jakso (UHI?).

Hiilidioksidin ilmastovaikutus ja FMI

Suurin puute Suomen nykyilmatieteellä on se, että he eivät ymmärrä hiilidioksidin lämmönpidätyskykyyn liittyviä termodynaamisia asioita, vaan elävät sen suhteen puhtaan IPCC-uskon varassa ja sitä uskoaan todistelevat erilaisilla asioilla, kuten edellä on todettu. Kysymys on hiildioksidin ns. ilmastoherkkyydestä, jota on käsitelty tässä toisessa blogikirjoituksessa. Kysyin Ilmatieteenlaitoksen tieteelliseltä johtajalta Ari Laaksoselta millainen on tiedelaitoksen virallinen kuvaaja CO2:n ilmastoherkkyyden suhteen, koska sehän on koko ilmastonlämpenemisteorian ydinasia. Näin hän vastasi kysmykseeni ilmastoherkkydestä:

Jostain syystä FMI ei tunne tällaisia CO2-ilmastoherkkyyteen liittyviä käyriä, joita myös IPCC tekee. Tässä tri Ollilan yksi käyrä.

CO2:n lämpöä pidättävä kyky vähenee logaritmisesti, kuten alla oleva kuva kertoo ja sen faktan FMI kiistää. Jos ja kun ilmasto on nyt 1990-luvulla viimeksi muuttunut lämpöisempään suuntaan, kuten on iät ja ajat aika-ajoin muuttunut välillä sitten kylmeten, rehellisyyden ja avoimuuden vuoksi ilmatieteen pitäisi etsiä ilmaston muuttumiselle oikeita syitä, kuten se on ilmastotieteessä iät ja ajat etsinyt. Tieteen lukitseminen tässä asiassa vain ja ainoastaan ihmisen syyksi, on erittäin epätiteellinen asia varsinkin kun se lukitsiminen liittyy niin kaottiseen asiaan kuin ilmastoon.

Tai jos ilmatieteenlaitos FMI ymmärtääkin hiildioksidin ilmastoherkkyteen liittyvät käsitteet ja asian, se ei näy sen tiedottamisessa, jossa ne käyttävät utopistisen vaihtoehdon lämpötilaennustetta pienen Lapin lisän kera höystettynä.

LOPUKSI

Kimmoke tämän kirjoituksen tekemiselle tuli HS:n artikkelista, jossa FMI:n tieteellinen johtaja puhui ennätyshelteistä. Toki siinä tapansa mukaan samalla ennustelee yhtä ja toista lauhojen talvien suhteen ja niihin liittyen katsotaan lähivuosina kumpi meistä on enemmän oikeassa, kun Golfvirran sykli ja AMO vaihtavat suuntaa. Myös aurinkotiede ennustaa vastaavia lumisia talvia 2021 paikkeille, mitä oli 2010 aikoihin useita peräkkäin.


Toki täysin fakta asia on se, että 2000-luvun alku on ollut lämmintä aikaa, eikä sitä kait kukaan kiistäkään. Mutta kun on sääasioita seurannut pitkään ja 64 vuoteen nähnyt ja kokenut monia ääri-säitä hellekesineen, havaisee hyvin sen, että ilmatiede pyrkii liiottelemaan nykyistä lämpökautta ja sen säitä, sekä siinä samalla sivuuttaa mm. ilmaston syklisyyteen vaikuttavat ikiaikaiset tekijät, kuten:

  • 110 000 vuotta, Milankovich (maapallon radan soikeuden muutos pyöreästä soikeaan)
  • 98 000 vuotta, Milankovich
  • 41 000 vuotta, Milankovich (kallistuskulma, soikea kiertorata)
  • 2200 vuotta, aurinko / Hallstatt
  • 375 vuotta, auringon suuri vaihtelu
  • 88 vuotta aurinko / Gleissberg
  • 64 vuotta, AMO
  • 25 vuotta, PDO
  • 22 vuotta, auringon magneettikentän muutokset
  • 11 vuotta, auringonpilkut
  • 2-4 vuotta, ENSO (El Nino ja Nina)

Pahinta on erilaisten käyrien ”mukauttaminen” haluttuun muotoonsa sekä se, että myös pitkän aikavälin ilmastohistoria halutaan siivuttaa, kun ilmaston ja säiden tarkastelujakso aloitetaan kylmimmästä tai muusta kulloinkin sopivasta ajanjaksosta. Lämpötilojen kohdalla puhutaan pienen jääkauden loppuvaiheen 1800-luvun puolesta välistä, tai mittaushistoriasta 1960 alkaen. Tämä tällainen nykyilmatieteessä yleisesti esiintyvä tarkoitushakuisuus ei ole tieteelle eduksi ja siksi meidän monen asioita analyyttisesti seuraavan henkilön on taas kerran helppo yhtyä professori Antero Järvisen kirjoitukseen ja sanoihin:

Kuinka te saatoitte, tiedeihmiset, media, ympäristöjärjestöt, poliitikot, kaikki! Pitämällä keinotekoisesti hengissä yliampuviin tietokonemalleihin perustuvaa tulevaisuudenkuvaa te rapautitte kansalaisten luottamusta kriittiseen, itseään korjaavaan ja vapaaseen tieteeseen, joka oli ollut sivistyksemme kulmakivi viimeiset 500 vuotta. Parissa vuosikymmenessä ilmastouskontonne hukkasi ison osan renessanssin perintöä.

Tulevat sukupolvet saattavat ihmetellä, kuinka järjen aikakaudesta siirryttiin järjettömyyden aikakauteen.