Lämpötilojen mittaaminen ja lätkämailat

Muokattu 5.3.2021

Tämä kirjoitus oli aiemmin osa ”Hiilidioksidivapaat 1900-luvun alun helteet” -blogia, mutta selkeyden vuoksi tähän kootaan lämpötilojen mittaamiseen liittyvät asiat omaksi kokonaisuudekseen.

https://jitkonen.fi/?p=233

Lämpötilojen mittaaminen, lämpösaarekeilmiö (UHI)

Maailman ilmatieteen järjestöllä (WMO) on nykyisin noin 7000 pintalämpötilaa mittaavaa sääasemaa maa-alueilla. Maapallon maa-alueiden pinta-ala on noin 150 miljoonaa neliökilometriä, joten maamittausasemia on yksi jokaista noin 21 500 neliökilometriä kohti. Näiden mittausten kautta kyetään puhumaan jopa kymmenesosien Celsiusasteiden globaaleista maapallon ilmaston keskilämpötilojen muutoksista, vaikka 21 500 neliökilometriä on ruutu, jonka sivut ovat noin 146 km. Eli esimerkiksi siis vaikkapa koko Kainuun maakunnan keskilämpötila määriteltäisiin yhdellä ainoalla lämpötilamittauksella ja vieläpä kymmenesosan tarkkuudella.

Toinen lämpötilojen arviointitapa ovat satelliitit, jotkaperiaatteessa mittaavat maapallon joka kolkan lämpötilat ja tarjoavat tietoa myös vaikeapääsyisistä paikoista, mutta satelliitit eivät mittaa ilman lämpötilaa lähellä maanpintaa kuten maasääasemilla tehdään, vaan satelliittien mittaukset antavat vain maan pintakerroksen lämpötilan. Nämä mittaustavat ovat siis kaksi eri asiaa ja satelliittien kautta määritelty ilman lämpötila on sekin vain hyvä arvio.

Maailman maasääasemien määrän romahtaminen 1990 lähde

Vuonna 1990 maailman sääasemien määrä putosi romahdusmaisesti 10 000 asemalla, alle 6000:een. Suurin osa suljetuista asemista oli Neuvostoliitossa, Kiinassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Jäljelle jäänyt sääasemaverkosto keskittyi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Noin puolet jäljelle jääneistä mittauksista sijaitsee kaupungeissa tai taajamissa, eli lämpösaarekkeiden vaikutusalueilla.

Lähde

Maa-asemien osalta vuonna 1997 palattiin lähes 1900-luvun alun tilanteeseen. Kuitenkin niin, että monet mittausasemat ovat muuttaneet sijaintiaan vuosien varrella ja hyvin harvat asemat ovat jatkuvasti mitanneet samasta paikasta viimeisen vuosisadan ajan tai enemmän. Tämä muutos on aiheuttanut suuria puutteita lämpötilatiedoissa ympäri maailmaa ja on tullut aukkoja, jotka tutkijat täyttävät algoritmeja käyttävillä arvioilla. Vuonna 2017 WMO:lla oli käytössään noin 7000 maamittausasemaa.

Lähde: vasen kuva ja oikea kuva
Maapallon keskilämpötilan mittaustarkkuuteen liittyen on tri Michael Connolly tehnyt perusteellista arviointia ja huomannut, että yli puolet maailman kaikista seitsemästätuhannesta (7000) lämpötilan mittauksesta, mistä tiedepiirit virallisesti laskevat maapallon keskilämpötilan, kerätään kaupungeista, vaikka kaupunkien pinta-ala on maapallolla vain alle yhden prosentin verran (<1%). Näin siitäkin huolimatta, että kaupunkien lämpötilojen tiedetään olevan useamman asteen maaseutujen lämpötiloja korkeampia. Tri Conolly:

Mittauspisteiden valinnassa on näinollen tehty jo alunperin systemaattinen valinnan otosvirhe, joka vaikuttaa sään lämpötilan mittausaineistoon vääristävällä tavalla. Samalla se vääristää säästä laskettavaa ilmastokäsitystä. Tämän suuren virheen vuoksi maanpinnan lämpötila näyttää lukuarvoissa selvästi nousevan, mutta tosiasiallisesti se mittaakin urbanisoitumista eli taajamien asuttamisen lisääntymistä”.

Tämä asia tunnetaan ”Urban Heat Island” -vaikutuksena, missä on ihmisen toiminnan tuottamaa lämpöä, auringon lämmön imeytymistä mustaan asfalttiin ja betonirakenteisiin sekä muodostaa päiväaikaan taajan asutuksen ympärille eräänlaisen lämpökuplan, joka yöaikaan häviää haihtumisen ja tuulen vaikutuksesta.” Lähde

Suomessa on tehty samasta lämpösaareke- eli UHI-aiheesta väitöskirja, jossa lämpösaarekevaikutukseksi on arvioitu jopa 10 C-astetta tietyissä tilanteissa.

Lähde Turun Sanomat

Lämpösaarekeilmiöllä yhteys huonoon ilmanlaatuun

Turussa on tehty tähänkin asiaan liittyvää tutkimusta. Sen mukaan lämpösaarekkeita koskevan tiedon hyödyntäminen kaupunkisuunnittelussa on Suomessa vasta aluillaan. Tiedetään, että lämpösaarekkeiden vaikutusta on mahdollista vähentää paikallisesti perustamalla nurmikoita ja istuttamalla puita. Jo olemassa olevia puistoja ja puutarhoja ei tulisi ottaa rakennuskäyttöön tai muuttaa pysäköintialueiksi.

Lämpösaarekeilmiön ja huonon ilmanlaadun välillä vallitsee yhteys, sillä molempiin vaikuttavat huonot ilman sekoittumisolosuhteet. Lämpötilaerojen seuranta auttaa ymmärtämään ilmanlaadun muutoksia. Tutkimukset ovat osoittaneet esimerkiksi, että monissa tapauksissa, joissa typenoksidipitoisuudet kaupungin ilmassa ovat olleet korkeita, on myös kaupungin lämpösaareke ollut voimakas. Lähde

Suomi sääasemat

Suomessa sääasemien määrä on noussut valtavalla vauhdilla. Kesäkuu 2020 oli helteinen, jolloin Ilkka Ahmavaara tarkasteli helteiden ja sääasemien lisääntymisen suhdetta (https://rantai.fi/2020/07/03/kesakuu-toi-ennatyskuplia-mediaan/?). Mitään poikkeuksellista ei ole lämpötiloissa tapahtunut sen paremmin keskilämpötilojen kuin äärilämpötilojenkaan suhteen:

Maailman pisin yhtenäinen virallinen mittausarja

Pisin yhtenäinen virallinen mittaussarja (Hadley Centre) tulee Keski-Englannista, jossa maalämpötila on mitattu katkeamatta vuodesta 1659 lähtien. Sen mittauskäyrä osoittaa vuosilämpötilan, joka on vaihdellut noin 4 astetta (7–11°C). Kylmimmät talvet osuivat vuosiin 1684 ja 1740, lämpimimmät vuosiin 1834 ja 1869. Lämpimimmät kesät olivat vuosina 1826 ja 1976, kylmimmät kesät 1697 ja 1726.

Hämmästyttävän suuri yhteys on auringosta maahan tulevan tehon vaihtelulla on tähän maailman pisimpään yhtenäiseen mittaussajaan nähden.

Pohjois-Amerikasta on tämä USCRN sarja, eli U.S. Climate Reference Network, joka on USA:ssa oleva ”maailman paras ja tarkin” maa-asemien mittausverkko, jonka mittaustuloksia ei ole adjustoitu, vaan ovat siis suoraa raakadataa. ”The USCRN’s primary goal is to provide long-term temperature, precipitation, and soil moisture and temperature observations that are of high quality and are taken in stable settings.”

Lämpötilojen mukauttaminen lopulliseen arvoonsa

”Keskimääräisen” maapallon lämpötilan laskemiseksi tietyllä alueella, joko pelkillä maa-alueilla tai koko planeetalla, tutkijat eivät käytä suoraan raaka-sääasemien tietoja. Eri ilmatieteelliset virastot suorittavat monimutkaisia ​​”mukautuksia” tietojen muuttamiseksi. Esimerkiksi lähellä olevien asemien lämpötilatietoja verrataan ja ”tarpeen” mukaan ne homogenisoidaan. Tämä saattaa johtaa jopa siihen, että jotkut näistä ”säädöistä ja mukautuksista” johtavat keinotekoiseen lämpötilojen nousuun, kuten alla oleva seuraava kuvavertailu osoittaa.
Siinä olevat kaksi kuvaajaa esittävät NASA:n laskelmat Yhdysvaltojen keskilämpötiloista. Vasemmanpuoleisessa kaaviossa on esitetty vuonna 1999 laskettu lämpötila, ja toisessa käytetään NASA: n vuonna 2001 luomaa ”päivitettyä” ”mukautus”menetelmää. Toinen kuvaaja osoittaa paljon korkeamman keskilämpötilan, vaikka taustalla olevat raakatiedot ovat täsmälleen samat. Lähde

Sama käyrä samoista lämpötilojen mittaustuloksista elää kaiken aikaa ja siitä tehdään pilkkaakin. Jos edustaisin ilmatiedettä, häpeäsin.

Michael Mann, lätkämailan rakentaminen

Tälle Mannin aloittamalle touhulle naureskellaan ympäri maapallon, mutta silti yksipuolisesti äänessä oleva FMI ja media antavat täyden tukensa tälle käyrien muokkaamiselle. Michael Mannin tekemä jääkiekkomaila koostuu kahdesta osasta;

1) varresta, jonka hän teki mm. puun lustoihin liittyvistä proxyistä valitsemalla sopivat lustot niin, että mm. keskiajan lämpökausi saatiin siitä mailan varresta häivytettyä pois.

2) mailan lavasta, jonka hän rakensi yhdistämällä instrumenttidatan lustoista tehtyyn proxyyn. Vähemmän julkisuudessa puhutaan tästä Michael Mannin tekemästä uusimmasta tempusta.

Puut ympäri maapallon siis kertovat ilmastohistoriasta pidemmältä aikaa jopa yhden vuoden tarkkuudella ja siihen liittyvästä tarkoin valikoidusta lustodatasta Mann rakensi lätkämailaansa edellä kuvatun suoran varren. Vuoden 1960 jälkeen puiden kasvu alkoi kuitenkin mennä väärään suuntaan, kun puut muuttuivat denialisteiksi, eivätkä noudattaneet instrumenttimittausten antamia lukemia. Niinpä Mann päätti vaihtaa lustoproxyt instrumenttimittausdataan vuodesta 1960 lukien, vaikka lustojen kautta saisi joka vuosi jatkettua tieteellistä sarjaa eteenpäin iha joka ikinen vuosi.

Lätkämailan luojat, eli CRU:n tutkijat käyttivät siis lustotietoja ja muutamia muita proxy mittauksia arvioidakseen lämpötilat aikoina ennen instrumentaalisten lämpötilojamittausten keräämistä. Noin vuodesta 1960 lähtien lustodata on siis kuitenkin poikennut todellisista mitatuista lämpötiloista. Ennen eroavaisuuden peittämistä, CRU:n tutkijat ja monet muut tahot ovat julkaisseet raportteja tästä lustojen ja mittausdatan eroavaisuudesta. ”Temppu”, josta Jones kirjoitti vuonna 1999 lähettämässään sähköpostissa, oli yksinkertaisesti todellisten, mitattujen instrumenttitietojen lisääminen historiallisten lämpötilojen kaavioon. Jones sanoo, että se on ”temppu” puhekielessä ”adroit feat” – ”fiksu asia”, kuten hän sanoi – ei ole petos.

Piilotettu on vaan se tosiasia, että viime vuosikymmenien lustojen tiedot eivät seuraa lämpömittarimittauksia. Itä-Englannin tutkimusprofessori Andrew Watson selitti The Times of London -artikkelissa: ”Jones puhuu kaaviossa olevasta käyrästä Maailman meteorologisen järjestön raportin kannessa, joka julkaistiin vuonna 2000. Menetelmä on yhtäpitävä todellisten mittausten kanssa ennen vuotta 1960, mutta poikkeaa niistä sen jälkeen.”

Eräällä tieteellisellä foorumilla tohtoritason henkilöltä tuli tällainen kommentti Paavo Väyrysen tekemään professori Mielikäisen haastatteluun https://www.youtube.com/watch?v=WfA4hn_kPLs liittyen:

”Lustot ovat oikein hyviä historian tallentajia, mutta mittaavat tietenkin vain yhtä maapallon pientä kolkkaa. Siksi yleisen globaalin tiedon saamiseksi tarvitaan paljon muuta.”

Tuli mieleeni kysymys, että näinkö pihalla sitä ollaan ilmastotutkimuksen suhteen laajemminkin?

1) Dendrokronologia on todella kansainvälinen tiede, josta voit lukea kuvasta, jossa kerrotaan missä kansainvälinen 125 puulajia sisältävä 21 maasta kerätty lustoarkisto on.

2) Se on siis todella kansainvälinen tiede se dendrokronologia ja kuten sanottu, myös Michael Mannin lätkämaila perustuu tarkoin valittuihin lustoihin vuoteen 1960 asti. Tämä Mannin ”Temppu” oli siis yksinkertaisesti todellisten, mitattujen instrumenttitietojen lisääminen historiallisten lustoproxyjen lämpötilojen kaavioon. Tri Jones sanoi, että se on ”temppu” puhekielessä ”adroit feat” – ”fiksu asia”, kuten hän sanoi – ei ole petos.

Näitä ”fiksuja” asioita pukkaa näinä aikoin liiankin kanssa, koska tarve todistella ilmastokuvitelmaa on niin valtava, että lysenkolaiseen tyyliin muut epämiellyttäviä tuloksia antavat tieteet kielletään tai niitä vähätellään, kuten nyt Mielikäisen, Timosen, Jalkasen ja vaikkapa Helaman tekemää tieteellistä kansainvälistä tutkimusta.

3) Myös Nature on näitä kansainvälisiä lustotutkimuksia julkaissut. https://www.nature.com/articles/s41598-018-19760-w
Samasta lyhennelmä suomeksi. https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/luonnontieteet/rooman-valtakunnan-aikainen-poikkeava-ilmasto-syoksi-euraasian-ihmiset-kurjuuteen-ja-koettelemuksiin?

4) Yhtenä esimerkkinä Kreikassa oleva yli 1000-vuotias vuoden tarkkaa ilmastohistoriaa edustava Bosnian mänty.Tuon puuvanhuksen paikansivat ja analysoivat ruotsalaiset (Tukholman yliopisto), saksalaiset (Mainzin yliopisto) sekä yhdysvaltalaiset (Arizonan yliopisto) tutkijat. Puun iän määritys vuosirenkaiden määrää laskemalla – eli dendrokronologia nimellä tunnettavalla tutkimusmenetelmällä – antaa luotettavan kuvan paitsi puun iästä myös eri vuosina vallinneista kasvuolosuhteista.Vuosirenkaiden paksuus vaihtelee muun muassa ilmastollisten olojen – lämpötilan ja sateiden – sekä muiden ulkoisten stressitekijöiden kuten saasteiden vaikutuksesta. Tutkimushanketta johti Tukholman yliopiston tutkija Paul J. Krusic. https://tiedebasaari.wordpress.com/tag/dendrokronologia/

Lustojen kautta on tutkittu myös Kalifornian kuivuusjaksoja, jotka ovat olleet ankaria

Kalifornian suunnalla on yhä kuivaa, jota San Diegon sateisuus hyvin kuvaa.

Eihän tämä käyrien sovittaminen tietenkään lämpötiloihin jää. 2000-luvulla alkoivat Suomessa myrskyt käymään niin vähiin, että FMI:n oli tehtävä jotakin, jotta ”myrskyt lisääntyvät” -alarmi pysyisi hengissä. Niinpä 2020 otettiin käyttöön uusi tilastointitapa, jolla saatiin häivytettyä vanha myrskypäivähistoria sekä lisättyä myrskypäivien määrää lähihistoriaan. Lapsellista, mutta totta ilmatieteessä armon vuonna 2020.

Staffan Mörnerin kokoamat adustoinnit

Mauri Timonen on suomentanut ruotsalaisen Staffan Mörnerin Klimatforumilla olevan yhden artikkelin. Kuka jaksaa kahlata liki 40-sivuisen dokumentin läpi, voi olla, että ovat leuat loksahdelleet melkein sijoiltaan, sillä niin ihmeellinen on adjustointien eli muokkausten maailma.

Suomen ilmatieteenlaitos FMI, mittausasemien siirtäminen

Suomen ilmatieteenlaitos FMI seuraa tietysti kansainvälistä suuntausta, ja on siirtänyt mm. Suomen kylmimpiä lukemia mitanneen Pokan mittausaseman ympäristön kannalta ”parempaan” paikkaan.

Samalla tavalla on korkeimpia lämpötilaennätyksiä mittaavat sääasemat siirretty ympäristön ja poliittisen ilmatieteen kannalta parempaan paikkaan lentokentille, rautatieasemille ja satamiin, joissa lämpötilat nousevat mahdollisimman korkeiksi, jotta saadaan entistä useammin kuuluttaa uusista lämpöennätyksistä. Toki poikkeuskin on, kun Puumalan kuuman paikan mittaus on siiretty viileämpään ympäristöön.

Kun lämpötilamittaukset on siirretty ”ympäristön kannalta” sopiviin paikkoihin, saadaan tällaista helledataa:

Näin se menee myös USA:ssa monessa paikassa ja myös Suomessa. Puolet 2020 WMO:n mittareista edustaa 1 % maapallon pinta-alasta, koska ovat kaupungeissa.

Kaisaniemen mittausasemalla on tehty moni muutoksia vuosien varrella, kuten kuva osoittaa:

Kaisaniemessä lämpötilojen mittausten jatkuvuus katkesi viimeksi 1969, kun sääasema siirrettiin nykyiselle paikalleen. Siltikin, ja vaikka kaupunki on kasvanut huomattavasti lisäten kaupunkisaarekeilmiön suuruutta, vuosikymmenen 1930 talvien lämpötilat ovat yhtä lämpimiä kuin 2010-luvun talvet. Lämpeneminen 30 vuoden aikana on myös samaa suuruusluokkaa.

HUOMIO: FMI keskilämpötilojen laskeminen avoimen datan taulukoihin

Suomen ilmatieteenlaitos laskee vuorokausien keskilämpötilat avoimen datan taulukoihinsa kolmella aikakaudella eri tavalla: 1) 1959 alkaen on omat kaavansa, 2) 1927-1958 toiset kaavta ja 3) 1910-1926 kolmannet kaavat

Näihin FMI:n laskentakaavoihin liittyvä luotettavuuden arviointi on omassa blogissaan, linkki: https://jitkonen.fi/?p=781 Linkistä voidaan lukea, että menneet keskilämpötilat ovat enemmän tai vähemmän suuntaa antavia ja vertailu nykyisiin lukemiin on haasteellista. Näin vielä siksi, että vanhat lämpötilalukemat perustuvat kovin harvoin luettuihin arvoihin. Niinpä tuon FMI:n laskennan perusteella vedetyt päätelmät vaikkapa ilmaston lämpenemisestä ovat vain suuntaa antavia.

Tehdyn taskastelun (https://jitkonen.fi/?p=781) mukaan talvien keskilämpötilat käytetyillä kaavoilla osuvat jotakuinkin kuukausitasolla lähelle nykyisellä tavalla saatua arvoa, mutta kesien kohdalla käytetty kaava näyttää antavan liian alhaisia lukemia.

2018 Suomen helteinen kesä, FMI kikka kolmonen

Yksi erityispiirre 2000-luvulla on ollut myös se, että esim. Suomen lämmin kesä 2018 saatiin FMI:n kikka kolmosella lämpöisemmäksi kuin kesä 1972 ja siitä uutisoitiin tietysti laajasti, että se oli kaikkien aikojen lämpöisin kesä.

Alla on oikea kesien vertailu kesä-heinä-elokuu, jossa 1972 kesä on kesää 2018 lämpöisempi. Mutta FMI keksikin poiketa normaalista perinteisestä vuodenaikavertailustaan ja otti yht’äkkiä kesävertailuun mukaan toukokuun ja niin saatiin ilmatieteelle haluttu lopputulos, jota päästiin mediassa rummuttamaan ja revittelemään kesää 2018 kaikkien aikojen kuumimpanalähdeOnko tällainen kikkailu narsistista julkisuudenkipeyttä, rahoituksen turvaamista vai silkkaa typeryyttä, jolla ollaan jotakin todistelevinaan, sitä voi vain arvailla?

Tosiasiassa kun vertaillaan Suomen ”kuuminta” kesää 2018 vuonna 1973 FMI:n Veikko Helmisen HS:ssa kertomiin lämpötiloihin, se ei nouse kovin monella pitkäaikaisella mittausasemalla kuumimpiin lukemiin.

1900-luvun alun lämpöisen jakson hiilidioksidivapaa kesä 1901 on saattanut olla lämpöisempi kuin kesä 2018, kun vertailuja sen aikaisiin mittauspaikkoihin tehdään. Tosin jostain syystä sen aikaisissa lehdissä 1901 mainittu Helsingin kesän keskilämpötila 19,9 C on pudotettu 17,5 C lämpötilaan.

Kesällä 2018, vaikka se lämmin ja helteinen olikin, ei tehty ääri-läpötiloihin liittyviä ennätyksiä, vaan niissäkin lämpimän 1900-luvun alun lämpötilat ovat hyvin yhä esillä.

Hellepäivien pyydystäminen

Suomessa on hellepäivien lukumäärä ollut laskusuunnassa koko 2000-luvun ajan ja sitä trendiä hieman oikaisi lämmin ja helteinen kesä 2018.

Näiden helteiden määrää on mahdoton vertailla entisiin aikoihin, koska mittapisteverkosto on laajentunut ja osin siirtynyt rautatieasemille, lentokentille ja satamiin. Lisäksi käyttöön on otettu mittaustapa, jolla mitataan virallinen lämpötila kussakin mittauspaikassa 10 minuutin välein, mutta mittarissa on ominaisuus, joka tallentaa myös korkeimman satunnaislyönnin tuloksen. Niinpä joka kesä saadaan medialle reposteltavaksi helteitä, vaikka ne eivät näy virallisessa mittausdatassa. Erikoinen piirre on sekin, että ns. FMI:n mainostama laadunvalvonta ei koske näitä satunnaislyöntejä, kuten ei myöskään lämpösaareke- eli UHI-ilmiöön liittyvä adjustointi eli mukauttaminen.

Tässä on yksi esimerkki Porista, jossa kovan mediakohun saattelemana mitattiin kevään ensinmäinen hellepäivä 11.5.2018:

Tämä on FMI:ssä täysin käyttöön otettu tapa saada satunnaislyönteihin liittyviä hellepäiviä tilastoihin mitä ilmeisimmin luomaan mielikuvaa helle”päivien” lisääntymisestä. ”Selkeästihän” se 2019 uutisen mukaan se helleraja ylittyi 25,3 C-asteeseen, mutta se satunnaislyönti vaan ei näy virallisessa mittausdatassa. Mutta mikä FMI:lle tärkeintä, saatinpahan vuoden hellepalkkiin yksi hellepäivä ja FMI:lle mediajulkisuutta. Se kait näissä pohjimmiltaan on tarkoituskin tietyn mielikuvan luomisen lisäksi.

Lisäksi helteitä pyydystää yhä useampi mittausasema, jotka mittavaat joka hetki hellelukemaa, voi olla voimassa vain sekunnin ajan vuorokaudesta.

Suomessa tämä heteisiin liittyvä puliveivaaminen on kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä vaikkapa Australian ilmatieteenlaitos BOM tekee, kun nykyaiaikaisin menetelmin ja täysin häpeilemättä ”mukauttaa” hellepäivien lukumäärätkin täysin uuteen uskoon. Lähde
– Mm. vuoden 1952 kuumia päiviä katoaa uuteen versioon 5 kpl.
– Vuosi 2011 ei enää olekaan vähiten kuumia päiviä sisältänyt vuosi, kun on pikkasen adjustoitu eli mukautettu päivien määriä uusiksi.
Tällaista on poliittinen ilmatiede tyypillisesti vuonna 2019-2020 globaalisti ja siitä saa hyvän kokonaiskuvan lukemalla läpi tämä artikkeli.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on helle-australia-adjustointi.jpg

Ennätyslämpöjen uutisointi saa jopa huvittavia piirteitä, jota osoittaa vaikkapa tämä MTV3:n uutinen ”Etelämantereelta”. Kuten suurin osa ihmisistä tietää, Etelämantereella on aina pakkasta. Silti tässä hysteriauutisessa luodaan ihmisille mielikuvaa siitä, että yli 3000 km päässä etelänavasta Vaasan-Kokolan tasolla oleva saari olisi Etelämanner. Jopa meteorologi on mietteliäs, voi hyvä tavaton sentään! Lähde

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Etelämanner-mittauspaikat-ennätyslämpö.png

Lämpötila- yms. käyrien esitystapoja

Oma blogin aiheensa on erilaisten käyrien esitysmuotojen mukauttaminen haluttuun muotoonsa joko matemaattisen menetelmin tai aloittamalla tarkastelujakso sopivasta historian ajanjaksosta. Tälläkin asialla on pitkä juuret ja MOT-ohjelma jo 2011 kiinnitti huomiota tähän asiaan ja sai siihen virallisia selityksiä. Lähde

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on FMI000-1024x531.jpg

Tässä alakuvassa on viimeisin tyypillinen esimerkki siitä millaiseksi sama asia voi muuntua, kun halutaan luoda tietty vaikutelma. Toki 2001-2010 aika on ollut karvan verran (0,3 C) lämpöisempi kuin 1930-luku, mutta kun tiedetään kaupungistuminen ja se, että suuri osa lämpömittauksista on nykyään kaupunkien lämpösaarekkeissa, ei o,3 C lämepenemistä 60-70 vuoden aikana voi pitää kovin ihmeellisenä asiana ja siksi sitä lämmintä säätä kait nyt 2000-luvulla kaikin keinoin todistellaankin aivan valtavasti.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on FMI-keski-uusin-1024x576.png

Lämpimän 1930-luvun häivyttäminen tehdään tietysti siksi, että se on uhka CO2-teorialle. Toki siinä samalla häivytetään näkyvistä noin 35 vuoden pituinen ilmastosyklisyys, jonka AMO saa akaiseksi.

Toki Suomen säihin vaikuttaa moni muukin asia kuin AMO, mutta 2030 paikkeilla se on jo vahvasti menossa miinukselle, joka tulee näkymään myös Suomen säissä.

Erilaisten mittausjaksojen yhdistely

Yksi tyypillinen tapa saada haluttu käyrä aikaiseksi, on erilaisten mittausajanjaksojen ja -tapojen yhdistely. Sitä käytti Michael Mann edellä kuvatulla tavalla jääkiekkomailansa rakentamiseen ja sitä käytetään erityisen paljon CO2-todistelmissa. Yhdistetään jäätiköiden ilmakuplista saadut satojen vuosien tasoituksella arvoidut (proxyt) CO2-keskipitoisuudet tämän päivän instrumenttimittauksella saatujen vuorokausikeskiarvolukemien perään. Ei ole epätieteellisempää tapaa esittää asiaa, mutta silti jopa ilmatieteen edustajatkin tällaisia käyriä julkisesti esittävät.

Käyrän alussa oleva proxy data on siis keskiarvoistunutta mittaustietoa jollakin aikajänteellä. Kun keskiarvo syntyy pitkältä aikaväliltä, niin silloin sen varianssi ja keskihajonta pienenee. Sitten kun laitetaan peräkkäin dataa joilla on aivan eri hajonnat, niin niitä ei voi vertailla keskenään.

Holoseenin aikana keskilämpötilan vaihtelu ei ole ollut vakio. Jos tiedot halutaan saada vertailukelpoisiksi instrumentaalidatan kanssa, silloin prokseista laskettujen estimaattien vaihtelu tulee saattaa samaan skaalaan mitatun tiedon kanssa. Mutta prokseista ei ole paluuta alkuperäisdataan, sillä varianssin homogenisointi ei poista proksien erilaisista aikaresoluutioista aiheutuvaa virhettä, joka käytännössä tasoittaa vuotuiset piikit ja vuosikymmentenkin väliset vaihtelut. Mitä suurempia ovat ajoitusvirheet, sitä enemmän data tasoittuu. Jäätikkökairauksissa virhe on 100-200 vuotta holoseenin mittapuussa tarkasteltuna (linkki). Näin ollen jäätiköistä saadaan aikaresoluutionsa tuottamia matalan taajuuden (low-resolution) vaihteluita. Jos tarkkuus on tuota luokkaa, varianssin homogenisointi edellyttää myös instrumentaalimittausten vuosiresoluution alentamista samalle tasolle. Se tarkoittaa sitä, että niistäkin voidaan laskea korkeintaan 100–200 vuoden keskiarvoja. Jos lasketaan viimeisten 200 vuoden CO2-keskiarvo, ollaan tasolla 310 ppm, mikä vastaa aiempia huippuarvoja (Viite 2)

Varianssien homogenisointi näyttää unohtuneen jopa Naturessa julkaistuissa papereissa. Siksi näitä menetelmällisen kardinaalivirheen sisältäviä lätkämailoja syntyy kuin sieniä sateella! Ja lätkämailan saa todella helposti aikaiseksi ihan amatöörikin. Proxya vastaavasti lasketaan käyrään ensin 120 kuukauden tasoituksella keskilämpötila ja loppuun 10 kuukauden tasoituksella, niin jopa Kaisaniemessä on hurja lämpenemien päällä!

Hiilidioksiditaso on toki noussut kuten lämpötilatkin, mutta sekin yhteys tulisi kyetä tarkastelemaan riittävän pitkän aikavälin asiana, eli rehellisesti.

Lähteestä:
Davis, W. 2017. The Relationship between Atmospheric Carbon Dioxide Concentration and Global Temperature for the Last 425 Million Years. Climate 2017, 5, 76; doi:10.3390/cli5040076

Suomessa CO2:n ja lämpötilan korrelaatiota on vaikeaa löytyä edes lähihistorian valossa, kun vertailemme kahta nopean lämpenemisen ajanjaksoa, 1890-1940 ja 1960-2020.

Ei myöskään Sodankylässä CO2 näytä vaikuttaneen yhtään mitään

1930-luvun talvien vertailu nykyaikaan on omassa blogissa, joka avautuu tästä linkistä: https://jitkonen.fi/?p=727 Sen vertailun mukaan 2010-luvun talvet olivat 10 vuoden keskiarvona laskettuna hieman kylmemmät kuin 1930-luvun talvet olivat, mikä on hyvin linjassa Itämeren jäiden laajuushavaitojen kanssa.

CO2 ilmastovaikutus / FMI

Edellä olevista lämpötilakäyristä, joissa oikaistaan 1930-luvun ohi matemaattisin menetelmin, on syytä arvioida miksi niin tehdään. Suurin puute Suomen nykyilmatieteellä taitaa se, että he eivät ymmärrä hiilidioksidin lämmönpidätyskykyyn (säteilypakote) liittyviä termodynaamisia asioita, vaan elävät sen suhteen puhtaan IPCC-uskon varassa ja sitä uskoaan todistelevat erilaisilla asioilla, kuten edellä on todettu. Kysymys on hiildioksidin ns. ilmastoherkkyydestä, jota on käsitelty tässä toisessa blogikirjoituksessa. Kysyin Ilmatieteenlaitoksen tieteelliseltä johtajalta Ari Laaksoselta millainen on tiedelaitoksen virallinen kuvaaja CO2:n ilmastoherkkyyden suhteen, koska sehän on koko ilmastonlämpenemisteorian ydinasia. Näin hän vastasi kysmykseeni ilmastoherkkyydestä:

Jostain syystä FMI ei tunne tällaisia CO2-ilmastoherkkyyteen liittyviä käyriä, joita myös IPCC:n tieteellisessä raportissa on tutkittu useita. FMI heittelee CO2 vaikutukseen / lämpenemiseen liittyviä numeroita ilmeisesti ihan jostakin kuultuna arvoina. Ehkä FMI:ssä ovat lukeneet HS:a tai katselleet YLE:n uutisia ja sieltä kuulleet huimia toimittajien tekemiä lämpenemisarvioita.

Siis myös IPCC:n raportissa esitetään eri tukimuksiin perustuvia arvioita siitä, kuinka paljon CO2 säteilypakote lisääntyy CO2-pitoisuuden noustessa kaksikertaiseksi.

CO2:n lämpöä pidättävä kyky vähenee logaritmisesti, kuten alla oleva kuva kertoo ja sen faktan FMI kiistää. Jos ja kun ilmasto on nyt 1990-luvulla viimeksi muuttunut lämpöisempään suuntaan, kuten on iät ja ajat aika-ajoin muuttunut välillä sitten kylmeten, rehellisyyden ja avoimuuden vuoksi ilmatieteen pitäisi etsiä ilmaston muuttumiselle oikeita syitä, kuten se on ilmastotieteessä iät ja ajat etsinyt. Tieteen lukitseminen tässä asiassa vain ja ainoastaan ihmisen syyksi, on erittäin epätieteellinen asia varsinkin kun se lukitsiminen liittyy niin kaottiseen asiaan kuin ilmastoon.

Tai jos ilmatieteenlaitos FMI ymmärtääkin hiildioksidin ilmastoherkkyteen liittyvät käsitteet ja asian, se ei näy sen tiedottamisessa, jossa ne käyttävät utopistisen vaihtoehdon RCP 8.5 lämpötilaennustetta pienen Lapinlisän kera höystettynä.

Lopuksi

Kimmoke tämän kirjoituksen tekemiselle tuli HS:n artikkelista, jossa FMI:n tieteellinen johtaja puhui ennätyshelteistä. Toki siinä tapansa mukaan samalla ennustelee yhtä ja toista lauhojen talvien suhteen ja niihin liittyen katsotaan lähivuosina kumpi meistä on enemmän oikeassa, kun Golfvirran sykli ja AMO vaihtavat suuntaa. Myös aurinkotiede (prof. Mursula) ennusti jo vuonna 2016 vastaavia lumisia perinnetalvia 2021 paikkeille, mitä oli 2010 aikoihin useita peräkkäin.


Toki täysin fakta asia on se, että 2000-luvun alku on ollut lämmintä aikaa, eikä sitä kait kukaan kiistäkään. Mutta kun on sääasioita seurannut pitkään ja 64 vuoteen nähnyt ja kokenut monia ääri-säitä hellekesineen, havaisee hyvin sen, että ilmatiede pyrkii liiottelemaan nykyistä lämpökautta ja sen säitä, sekä siinä samalla sivuuttaa mm. ilmaston syklisyyteen vaikuttavat ikiaikaiset tekijät, kuten:

  • 110 000 vuotta, Milankovich (maapallon radan soikeuden muutos pyöreästä soikeaan)
  • 98 000 vuotta, Milankovich
  • 41 000 vuotta, Milankovich (kallistuskulma, soikea kiertorata)
  • 2200 vuotta, aurinko / Hallstatt
  • 375 vuotta, auringon suuri vaihtelu
  • 88 vuotta aurinko / Gleissberg
  • 64 vuotta, AMO
  • 25 vuotta, PDO
  • 22 vuotta, auringon magneettikentän muutokset
  • 11 vuotta, auringonpilkut
  • 2-4 vuotta, ENSO (El Nino ja Nina)

Pahinta on erilaisten käyrien ”mukauttaminen” haluttuun muotoonsa sekä se, että myös pitkän aikavälin ilmastohistoria halutaan siivuttaa, kun ilmaston ja säiden tarkastelujakso aloitetaan kylmimmästä tai muusta kulloinkin sopivasta ajanjaksosta. Lämpötilojen kohdalla puhutaan pienen jääkauden loppuvaiheen 1800-luvun puolesta välistä, tai mittaushistoriasta 1960 alkaen. Tämä tällainen nykyilmatieteessä yleisesti esiintyvä tarkoitushakuisuus ei ole tieteelle eduksi ja siksi meidän monen asioita analyyttisesti seuraavan henkilön on taas kerran helppo yhtyä professori Antero Järvisen kirjoitukseen ja sanoihin:

Kuinka te saatoitte, tiedeihmiset, media, ympäristöjärjestöt, poliitikot, kaikki! Pitämällä keinotekoisesti hengissä yliampuviin tietokonemalleihin perustuvaa tulevaisuudenkuvaa te rapautitte kansalaisten luottamusta kriittiseen, itseään korjaavaan ja vapaaseen tieteeseen, joka oli ollut sivistyksemme kulmakivi viimeiset 500 vuotta. Parissa vuosikymmenessä ilmastouskontonne hukkasi ison osan renessanssin perintöä.

Tulevat sukupolvet saattavat ihmetellä, kuinka järjen aikakaudesta siirryttiin järjettömyyden aikakauteen. 

Kirjoittanut JYRKI ITKONEN

Eläkkeellä oleva voimalaitospäällikkö. 42 vuoden työkokemus. Sivutoiminen energiatekniikan eri oppiaineiden opettaja HTOL 1996-2006. DI, ylikonemestari. Energiatekniikka ja -talous, ympäristötekniikka, TKK.