Ilmastonmuutos, meillä on x vuotta aikaa pelastaa maapallo

Johdanto

Kun tätä kirjoitetaan, on Glasgow’ssa ilmastokokous ja lehdet täynnä mitä kauheampia ilmastoon liittyviä ennustuksia. Poimitaan tähän jälkipolville nähtäväksi esimerkkejä muutamista yleisimmistä aihealueista. Voivat sitten aikanaan arvioida sitä, kuin hyvin 2000-luvun tiede kykeni ennustamaan tulevaisuutta. Jo nyt on tutkimuksissa havaittu, että tehdyillä ilmastoennustuksilla on keskimäärin 21 vuoden pieleenmenosykli, lähde.

Jotkut tahot kyllä varoittelevat asiasta, mutta se on kuin pimeään metsään huutaisi, koska ennustuksilla tehdään monella tavalla todella paljon rahaa ja ennenkaikkea saadaan näkyvyyttä mediassa, lähde.

1. Meillä on aikaa -ennustuksia

1972 YK:ssa ammuttiin lähtölaukaus ja annettiin 10 vuotta aikaa

2007 annettiin 10 vuotta aikaa

Suomen arkkipiispakin antoi meille tuon 10 vuotta aikaa ja viittasi Hansenin tutkimukseen.

James Hansen oli päästellyt kovaa tekstiä USA:ssa, kun vaalit olivat tulossa.

2009 annettiin aikaa 100 kuukautta, lähde

2015 annettiin aikaa 40 vuotta.

2016 annettiin 10 vuotta aikaa

2017 ilmastoekspertit antoivat vain 3 vuotta aikaa, lähde

2018 aikaa oli 11 vuotta

2019 aikaa oli 12 vuotta, linkki

2020 annettiin 7 vuotta aikaa, lähde.

2021 aikaa oli 11 vuotta, lähde

Tieteen vaihtelevia ilmastoennustuksia saa jokainen sukupolvi kuulla, koska ilmastonmuutokset ovat kovin hitaita ja niitä osuu noin kaksi vaihetta kullekin sukupolvelle.

2. Muita ennustuksia

50 vuotta epäonnistuneita tuomiopäivän ekopokalyptisiä ennusteita, joissa niin sanotut ”asiantuntijat” ovat onnistuneet 0 / 50 (linkkeineen), lähde:

  1. 1967: Hirveän nälänhätäennuste vuoteen 1975 mennessä
  2. 1969: Kaikki katoavat sinisen höyryn pilvessä vuoteen 1989 mennessä (1969)
  3. 1970: Jääkausi Vuoteen 2000 mennessä
  4. 1970: Amerikka joutuu veden säännöstelyyn vuoteen 1974 mennessä ja elintarvikkeiden säännöstelyyn vuoteen 1980 mennessä
  5. 1971: Uusi jääkausi tulossa vuoteen 2020 tai 2030 mennessä
  6. 1972: Uusi jääkausi vuoteen 2070 mennessä
  7. 1974: Avaruussatelliitit näyttävät uuden jääkauden lähestyvän nopeasti
  8. 1974: Toinen jääkausi?
  9. 1974: Otsonikerroksen heikkeneminen on ”suuri hengenvaara” (tiedot ja kaavio)
  10. 1976: Tieteellinen konsensus, planeetta jäähtyy, nälänhätä uhkaa
  11. 1980: Happosade tappaa järvien elämän (lisälinkki)
  12. 1978: 30 vuoden jäähdytystrendille ei näy loppua (lisälinkki)
  13. 1988: Alueellinen kuivuus (jota ei koskaan tapahtunut) 1990-luvulla
  14. 1988: DC:n lämpötilat nousevat ennätyskorkeuksiin
  15. 1988: Malediivit ovat vedenalaisia ​​vuoteen 2018 mennessä (he eivät ole)
  16. 1989: Merenpinnan nousu tuhoaa kansakunnat, jos mitään ei tehdä vuoteen 2000 mennessä
  17. 1989: New Yorkin West Side Highway vedenalainen vuoteen 2019 mennessä (ei ole)
  18. 2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
  19. 2002: Nälänhätä 10 vuodessa, jos emme luovu kalan, lihan ja maitotuotteiden syömisestä
  20. 2004: Iso-Britannia on Siperia vuoteen 2024 mennessä
  21. 2008: Arktinen alue on jäätön vuoteen 2018 mennessä
  22. 2008: Ilmastonero Al Gore ennustaa jäättömän arktisen alueen vuoteen 2013 mennessä
  23. 2009: Ilmastonero prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
  24. 2009: Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri sanoo 50 päivää ”Pelasta planeetta katastrofilta”
  25. 2009: Ilmastonero Al Gore siirtää vuoden 2013 jäättömän arktisen ennusteen vuoteen 2014
  26. 2013: Arctic Ice-Free vuoteen 2015 mennessä (lisälinkki)
  27. 2014: Vain 500 päivää ennen ”ilmastokaaosta”
  28. 1968: Ylikansoitus leviää maailmanlaajuisesti
  29. 1970: Maailma käyttää kaikki luonnonvaransa
  30. 1966: Öljy mennyt kymmenessä vuodessa
  31. 1972: Öljy loppui 20 vuodessa
  32. 1977: Energiaministeriö sanoo, että öljy saavuttaa huippunsa 1990-luvulla
  33. 1980: Peak Oil vuonna 2000
  34. 1996: Öljyn huippu vuonna 2020
  35. 2002: Peak Oil vuonna 2010
  36. 2006: Super hurrikaanit!
  37. 2005 : Manhattan Underwater vuoteen 2015 mennessä
  38. 1970: Kaupunkilaiset vaativat kaasunaamarit vuoteen 1985 mennessä
  39. 1970: Typen kertyminen tekee kaikesta maasta käyttökelvottoman
  40. 1970: Hajoava saaste tappaa kaikki kalat
  41. 1970-luku: Killer Bees!
  42. 1975: Jäähtyvä maailma ja elintarviketuotannon jyrkkä lasku
  43. 1969: Maailmanlaajuinen rutto, ylivoimainen saastuminen, ekologinen katastrofi, Yhdistyneen kuningaskunnan virtuaalinen romahdus 1900-luvun loppuun mennessä
  44. 1972: Odottaa kullan, tinan, öljyn, maakaasun, kuparin, alumiinin ehtymistä ja puutetta
  45. 1970: Oceans Dead in a Decade, US Water Rationing vuoteen 1974 mennessä, Food Rationing vuoteen 1980 mennessä
  46. ​​1988: Maailman johtava ilmastoasiantuntija ennustaa Manhattanin hukkuvan vuoteen 2018 mennessä
  47. 2005: 50 miljoonaa ilmastopakolaista vuoteen 2020 mennessä
  48. 2000: Lumisateet ovat nyt menneisyyttä
  49. 1989: YK varoittaa, että kokonaiset kansat pyyhkiytyvät pois vuoteen 2000 mennessä ilmaston lämpenemisestä johtuvista syistä
  50. 2011: Washington Post ennusti kirsikankukkia kukkimaan talvella

Kohtaan 50. voi todeta, että kirsikankukkien kukinta on Japanissa aikaistunut 300 vuoden ajan samaa tahtia kuin Tornionjoen jäidenlähtö. Lisää aiheesta: Ilmastonmuutos luonnossa

Suomi

Jokainen ilmastovaihe kirvoittaa Suomessakin tutkijat, ilmatieteen meteorologit ja toimittajat keksimään erilaisia ennustuksia sen suhteen, että jos ilmasto lämpenee. Vain mielikuvitus rajana niille jutuille ja pääsääntöisesti ne menevät niin, että kaikki söpö (jääkarhut, norpat jne) tuhoutuu, kaikki kiva (kahvi, suklaa, olut, viini jne) loppuu tai vähintäänkin muuttuu pahemman makuiseksi ja kaikki ikävä (luteet, skorpionit, punkit, taudit jne) valtaavat maapallon. Esimerkkejä seuraavassa koosteessa.

Mediassa eri ”asiantuntevat” tiedetahot näitä ennustuksiaan kertoilevat.

Kahvi loppuu

2021 kahvin loppumisalarmeja ryydittivät Brasilian huono kahvisato, joka johtui kesän pakkasista.

Kaakao ja suklaa loppuu

Viini loppuu

Mm. Ranskan viiniviljelijät ovat taistelleet öljytulien avulla pakkasia vastaan.

Olut loppuu

Ikiaiakaiset katovuodet ovat yhä rasittaneet meitäkin. Niitä oli kolme peräkkäin noihin kuvan aikoihin.

Jääkarhut kuolevat.

Kun kertoo todellisen tilanteen, lysenkolainen ilmatiede antaa potkut.

Hirviöheinäsirkat valtaavat Afrikan

Metsäpalot lisääntyvät

Itse asiassa metsäpalojen vähyys on ongelma luonnon monimuotoisuudelle, koska luonto on tottunut palamaan ja uusiutumaan sitä kautta.

Valkeat joulut loppuvat ja mustat joulut yleistyvät 2068

YLE / Suomen ilmatieteenlaitoksen tieteellinen johtaja Ari Laaksonen: Joulukuut ovat lämmenneet 5 astetta

Mutta toki IL:n tieteellinen johtaja Laaksonen on jäljillä, koska joulukuut ovat lämmenneet 2 asteen verran esiteollisesta ajasta lähtien ja talvet senkin myötä lyhentyneet paikoin liki kuukaudella!

Ilmastopaneelin johtaja Ollikainen 2021, Lappi lämpenee

Leudoista talvista on useampi oma bloginsa:
Suomen talviin liittyvää säähistoriaa vanhojen lehtien kertomana
1930-luvun lämpimät talvet, vaiettu totuus
Wanhat lehdet sen kertovat: Helsinki ei ole talviurheilukaupunki

Ollikaisen naapurikylän Sodankylän talvien lämpötilat 30 vuoden ilmastollisina vertailukausina

Föhntuuli puhalteli Lappiin tammikuussa 2022 muutaman plusasteen lämpötiloja ja se tietysti oli FMI:n mukaan poikkeuksellista. Ehkä Ollikainenkaan ei ole huomannut, että 2000-luvulla ovat Föhntuuletkin heikentyneet ainakin Lapin näkökulmasta.

2022 Ilmastopaneelin johtaja Ollikainen jatkaa pelotteluaan ja ennusteluaan Iltalehdessä.

Myrskyt Suomessa lisääntyvät

Tähänn liittyen on oma myrskyjen ja tulvien historian kooste blogissa: https://jitkonen.fi/?p=1107

Ääri-ilmiöt ja sen myötä ukkoset lisääntyvät, lähde

Ukkonen, salamointi ja niihin liittyvät myrskyt lisääntyvät

Hirmumyrskyt lisääntyvät tai vähintäänkin voimistuvat

Silti meille kerrotaan jos mitä hirmumyskyaiheeseen liittyvää.

Hirmumyrskyjä on keskimäärin 100 plus miinus 15 kpl vuodessa ja ne rantautuvat satunnaisesti milloin mihinkin paikkaan, esimerkki USA:sta

Vaihtelu pysyy sadan pinnassa.

Sateet lisääntyvät

Kuivuudet lisääntyvät

Syyriassa oli kuivaa 2008

Kalifornian kuivuuksista ja lämmöstä paljon puhutaan

Jäätiköt sulavat

Näillä ennustuksilla on pitkä historia ja niitä on tehty jokaiselle vuosikymmenelle pitkälle tulevaisuuteen asti, joten niistä ennustuksista on oma bloginsa: https://jitkonen.fi/?p=63

2012 Taalas ennustaa, että lämpötila nousee arktisella alueella 20 asteella. Toisaalta tiedelehti sanoo, että se Suomessa laskee 10 asteella. Siinä on aikamoinen haarukka!

Pohjoisnapa

Kilimanjaro

Etelämanner

Montanan jäätikkö

Tulvat, merenpinnanousu

Tämä on luultavasti yleisin pelottelun aihe, vaikka IPCC:n raportti on aika maltillinen tämänkin asian suhteen. Tulvien historiasta on oma bloki, linkki.

Malediivit

Tuvalun edustaja pyysi Glasgow’ssa rahaa, koska uppoaa mereen.

Media, siihen ei voi luottaa

V. 1937 huomattiin valtamerien saarien kadonneen ja Pohjois-Amerikassa oli valtavia tulvia ja muita ääri-ilmiöitä ja syitä niille haettiin mm. merenpohjan muutoksista:

Tässä lehtijuttu vuodelta 1937 / Kansalliskirjasto, Karjala 21.02.1937:

”Kaikki puhuvat ilmasta, mutta kukaan ei tee mitään auttaakseen sitä, sanoi Mark Twain”

”…tosiasia on, että viime aikoina monet tiedemiehet ovat käyttäneet valtavasti tarmoa ja voimia saadakseen selville tuhoisien vedenpaisumusten, pyörremyrskyjen ja hiekkamyrskyjen syyt, tällaisten luonnonmullistusten, jotka erityisesti vaivaavat Yhdysvaltoja ja Japania tuhoten kymmenien tuhansien ihmisten hengen ja aiheuttaen suunnatonta taloudellista tappiota.”

”Nämä merenpohjan mullistukset vaikuttavat tietystikin hyvinkin ratkaisevasti suuriin merivirtoihin ja niiden välityksellä ilmastoon”Saaria uppoaa ja katoaa”Kaikki tiedemiehet eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, että merenpohja painuu, vaan jotkut heistä väittävät, että merenpinta nousee”

”Kylmien ja lämpimien virtojen muutokset aiheuttavat sadetta ja tulvia, kuumuutta ja lunta sekä…””JA NYT KUN TIEDEMIEHET OVAT NÄIN TODENNEET ILMASTOLLISIIN MULLISTUKSIIN, JOITA ME KAIKKI OLEMME VIIME AIKOINA SAANEET SEURATA, PITÄNEE VANHA VIISAUS YHÄ EDELLEEN PAIKKANSA, NIILLE EMME VOI MITÄÄN TEHDÄ”

No eipä ollut CO2 -veroa silloin, jolla olisi voinut säät ja ilmat säätää!

Ilmasto lämpenee

1600-luku olisi paljon parempi ajankohta aloittaa ilmastonmuutostarkastelu kuin 1850-luvun puoliväli.

Ilmastonmuutos etenee edelleen ja se näkyy monessa luonnon asiassa, kuten Tornionjoella, kirsikkapuiden kukinnassa, Itämerellä jne. Siitä on oma blogi, linkki.

Ilmaston lämpeneminen on tauolla, alkaa ilmastonmuutoksen ajanjakso

Helteet yleistyvät

Tästä aiheesta on kaksi omaa blogiaan:

Hiilidioksidivapaat 1900-luvun alun helteet
– Maapallon kuumin aika

Lähde: https://suomenilmasto.info/2021/06/21/suomen-hellehistoria-1920-2020/?

Helteet kuumenevat

Ilmasto jäähtyy, golfvirta pysähtyy ilmastonmuutoksen takia

Se tiedettiin jo kylmällä 1980-luvulla.

Kun golfvirta tulee mukaan, tulevaisuuden ennustuksia on neljä, joista poliittinen A)-vaihtoehto on se, jonka varaan maapallo laskee tulevaisuutensa YK:n ja ilmatieteenlaitosten opastamana.

3. Tulevaisuus

Ihmiskunta ei tunnista sitä, että em. ilmastotieteellisten vaihtoehtojen mukaan myös kylmä kuolemanjakso on täysin mahdollinen. Se on vain yhden ainoan oC-asteen päässä.

1800-luvulla ilmasto jäähtyi 2 asteen verran mm. Saksassa vain 20 vuodessa ja Tamboran tulivuori höysti jäähtymisen vaikutuksia.

Tieteellä ja medialla on kova paikka edessä, jos se jutuillaan johdattaa ihmiskunnan suden suuhun.

Jälkimaininkeja

YLE Markku Sipi

Blogeissani esiintyvät wanhat lehdet ja muutkin vapaasta mediasta poimitut koosteet menivät niin ihon alle YLE:ssä, että Iltalehden Facebookissa YLE: toimittaja Markku Sipi kävi ankaraan hyökkäykseen näiden julkaisujen suhteen. Hänen mukaansa ei saa jakaa tietoa, joka vaarantaa yksipuolisen ilmastouskonnon ja ihmisen syyllisyyden.

Tämä kuvaa vuonna 2021 erittäin hyvin sitä yksipuolista ajatusmaailmaa, jossa 99 % Suomen toimittajista elää.

En tiedä täyttääkö tuo kommentti kunnianloukkauksen tunnusmerkit, mutta olkoon. Minulla ei ole herkät varpaat.

Tämä Markku Sipin, YLE:n, MTV3:n, HS:n ja Suomen ilmatieteenlaitoksen edustama linja, jossa säistä ja ilmastosta julkaistaan yksipuolista lähes propagnadaa, ärsyttää useita tieteen edustajia ja sen on huomannut kokenut valtiomies Paavo Väyrynen, joka yhdessä blogissaan kirjoittaa näin (lähde https://www.paavovayrynen.fi/2021/05/06/mihin-katosi-1980-luvun-kohu-metsien-kuolemisesta/):

Keminmaan Pohjanrannassa tehtiin helmikuun 2021 lopulla Polaris-TV:ssa julkaistaviksi useita haastatteluja, joissa käsiteltiin ilmastopolitiikkaa ja kestävää kehitystä.

Mukana olivat Mauri Timonen, Kari Mielikäinen, Jyrki Itkonen ja Kalevi Mursula. Heidän mielenkiintoiset haastattelunsa ovat katsottavissa Polaris-TV:n kanavalla.

Pohjanrannassa tehtyjen haastattelujen yhteydessä käydyissä keskusteluissa tuli esiin asiantuntijoiden harmistuneisuus siitä, että valtamedia käsittelee ilmastonvaihteluja ja ilmastopolitiikkaa hyvin yksipuolisesti.

Ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen merkitystä liioitellaan. Muista ilmastonvaihteluihin vaikuttavista tekijöistä lähes tyystin vaietaan.

Valtamediassa julkaistaan kritiikittömästi täysin perusteettomiakin väitteitä ja sitä varmemmin, jos ne menevät äärimmäisyyksiin.

Kuten Markku Sipi YLE:n linjaa edustavilla puheillaan osoittaa ja jonka Paavo Väyryrynen on monen muun ohella havainnut, Suomessa on sama avoimuuden linja tieteessä, joka näkyi Stalinin CCCP:ssä, ja näkyy Suomen ilmatieteenlaitoksella ja mediassa nykyään. Tästä hieman kärjistetysti esittämästäni suuntauksesta moni professori, tutkija ja mm. valtioneuvos Paavo Väyrynenkin ovat harmissaan.

Professori Kalevi Mursulakin näki tuon median ja tieteen lysenkolaisen rappiotilan jo vuosia sitten, josta myös professori Antero Järvinen kirjoitti kuuluisan bloginsa, Ilmastoharhan lyhyt historia sivustakatsojan silmin

Aurinkotieteellä olisi paljon annettavaa tieteelle, koska se pystyy tekemään pitkälle meneviä sääennusteita, jotka perustuvat aurinkoon. Ilmatiedehän ei kykene kuin mallintamaan ja aravailemaan hiilidioksidin pohjalta tulveia säitä ja ilmastoja, joten tieteenä se monilta on teologiaan verrattavissa oleva uskonto.

Vuonna 2016 aurinkotiede ennusteli lumisia talvia 2020-luvulle myös eteläiseen Suomeen. Talvi 2020-2021 meni aurinkotieteeltä nappiin. Aika näyttää miten sitä seuravat kolme talvea osuvat kohdalleen!

17.11.2021 professori Mursulan haastattelu julkaistiin Majakka lehdessä.

Siitäpä ajojahti taisi alkaa, koska kertoi asian, josta Gretan vanhempien kirjassa puhutaan ja jolla kirjaa myydään. Lapsellinen yliopiston Afrikantähti-hysteria näkyy tässäkin.

Lysenkolainen tiede turvautuu noin muutenkin mieluummin lapsiin ja lapsenmielisiin kuin oikeisiin tiedemiehiin.

TEKNIIKAN MAAILMA

Moottorilehti Tekniikan maailma on alkanut julkaista yksipuolisia ilmastokiihkoiluun liittyviä kirjoituksia. Olen niitä kommentoinut vanhojen lehtileikkeiden kautta Facebookissa. Nyt 11/2021 TM antoi bannit sivuilleen. TM on Markku Sipin linjoilla ja näkee, että sää- ja ilmastohistorian esille tuominen vaarantaa uskon siihen, että ihminen muuttaa ilmastoa CO2:n avulla.

Esimerkkinä se, mitä tasoa TM:n jutut nykyään ovat. Onneksi ihmiset peruvat tilauksiaan, kun näkevät näitä TM juttuja.

Kerttu Kotakorpi ennustaa 2100 säätä

Ilmastoon liittyen YLE lobbaa julkisin verovaroin Kerttu Kotakorven kirjaa ja Kotakorpi ennustelee vuonna 2021 YLE:ssa säätä 2100. Semmosia 1930-luvun säitä hän ennustelee palaaviksi vuonna 2100. Silloinhan 1930-luvulla ilmasto oli nopeasti siirtynyt 500 km etelämmäksi ja vehnää viljeltiin Lappia myöten sekä useina talvina soudeltiin sisävesilläkin.

Vuo1907 ennustivat vuoden 2000 ilmastoa. Se perustui etevän tiedemiehen Bucherin tieteellisiin tutkimuksiin edellisen 700 vuoden ajalta, jotka osuvat oikein hyvin kohdalleen vuonna 2000. Aika näyttää miten Kertun IPCC:n yliampuvaan CO2 tietokonemallinnukseen perustuvan ennustuksen kanssa käy. Se ennustus on paljon turvallisempi ja myyvempi, koska ei itse tarvitse olla vastaamassa povauksistaan. Erikoisen asiasta tekee se, että näitä tulevaisuuden arvauksia tehdään verovaroin YLE:ssä sinne palkatun meteorologin toimesta, joka ei ole koulutukseltaan klimatologi. Mutta ehkä ne ovat viihteeksi tarkoitettuja siksi perusteltuja verovaroin tuottaa ja mainostaa.

Kirjoittanut JYRKI ITKONEN

Eläkkeellä oleva voimalaitospäällikkö. 42 vuoden työkokemus. Sivutoiminen energiatekniikan eri oppiaineiden opettaja HTOL 1996-2006. DI, ylikonemestari. Energiatekniikka ja -talous, ympäristötekniikka, TKK.

1 kommentti

Kommentointi ei ole käytössä.