Kuka on Jyrki Itkonen

Olen energiatekniikan, -talouden ja ympäristönsuojelun DI Otaniemestä. Ensimmäiset opintoni suoritin Helsingin teknillisessä koulussa konemestarien opintolinjalla sitä kautta minulla on ylikonemestarin pätevyyskirjat maapuolelta. 42 vuoden pituisen työurani tein Helenissä Hanasaaren A- ja B-voimalaitoksissa sekä Salmisaaren voimalaitoksilla ja siinä työn ohessa opiskelin edellä mainittujen opintojen lisäksi myös energiatekniikan insinööriksi. Työtehtävät Helenissä olivat nuoremmasta koneasentajasta, muutaman alikonemestarin tehtävän,… Jatka lukemista Kuka on Jyrki Itkonen

Kerttu Kotakorpi HS 14.1.2024

Johdanto Kerttu Kotakorpi toistelee samoja ennustuksiaan vuodesta toiseen ja 14.1.2024 HS:n Puheenvuoro-sarjassa esittää kiinnostavia keskustelunavauksia, joten kommentoidaan muutamaa asiaa. Kertun ja Hesarin huoli on ajankohtainen nyt, kun suuri osa Eurooppaa on 13.1.2024 lumen peitossa. Ennusteiden mukaan myös Pohjoisnapa on kesäisin täysin jäätön. Tälle pohjalle on hyvä Kertun ja HS:n rakentaa omat ilmastoennusteensa ja kauhukuvitelmansa ikään… Jatka lukemista Kerttu Kotakorpi HS 14.1.2024

Ilmastonmuutokset Grönlannissa ja Huippuvuorilla

Grönlannin ja Huippuvuorten lämpenemiset ovat olleet lähes viikoittain jonkun median jutun aiheena 2000-luvulla. Onkin syytä tehdä lehdistökatsaus niihin liittyvien sää- ja ilmastouutisten suhteen myös ajalta ennen ilmastonmuutosajanlaskun alkua 1961. 1836 Noin 200 vuotta sitten oltiin selvillä siitä, että aika ajoin Grönlannissa on lauhoja talvia. Vuonna 1740 niin lauhaa, ettei mokomaa muisteta. Jutun kirjoitti Oulun Wiikko… Jatka lukemista Ilmastonmuutokset Grönlannissa ja Huippuvuorilla

Ilmastonmuutos ja ilmaston lämpeneminen australialaisissa sanomalehdissä

Jutun lähde: https://www.waclimate.net/climate-history.html, käännös pääosin Googlen kääntäjällä. Sisältöön liittyen aluksi on seuraavat artikkelit käännetty: 1. Asiantuntija uskoo, että säämme muuttuuSydney Morning Herald, 19. huhtikuuta 1954 2 Pohjoisnapa, ilmastonmuutoksen syytMainostaja, 4. huhtikuuta 1923 3 Jäätiköt, jäävuoret sulavat maailman lämmetessä Sydney Morning Herald, 29. syyskuuta 1951 4 Maapallo lämpenee Sydney Morning Herald, 24. syyskuuta 1949 5 Maailman sää… Jatka lukemista Ilmastonmuutos ja ilmaston lämpeneminen australialaisissa sanomalehdissä

LUONTOKATO

Metsien ennallistamisesta on viimeaikoina ollut puheena. Luin juuri montakin luontokatoon liittyvää juttua ja yksi niistä oli Antero Ollilan blogikirjoitus Uudessa Suomessa. Nyt ymmärrän mistä on kysymys. Ilmasto alkaa olla 35-vuotisen lämpösyklinsä päässä ja edessä on kylmä 35-vuotinen ilmastojakso, kun NAO ja AMO menevät siniselle. Niinpä vihreät ovat lanseeranneet maailmaan uuden hysterian – luontokato. Se on… Jatka lukemista LUONTOKATO

Helteet 2022

Radion uutisissa (MTV uutiset) kerrottiin, että New Yorkissa on helle ja Kaliforniassa palaa metsää. Muistellaan sitä asiaa muutaman kuvan kautta, miten vastaavat asiat ovat historiassa olleet, kun USA:ssakin oli lähihistorian kuumin aika 1900-luvun alussa. Kuvat saa auki selaimessa tai suurentamalla niitä tietokoneen zoomilla.Kuvan lähde. 1) Maapallon lämpötilaennätys tehtiin 1913 ja sitä ennen vuonna 1896 New Yorkissa… Jatka lukemista Helteet 2022

Suomen talvien historiaa median kertomana

Johdanto Lapset pyysivät vaaria kertomaan lumesta. No tässä isovaari kertoo menneistä Suomen talvista ja lumesta median kirjoitusten kautta. Lisäksi Suomessa oli kuvan mukainen hanke ”pelastetaan talvet”. Se hankkeena osoittaa sen, kuinka huonosti Suomen säähistoria tunnetaan ja siihen liittyvä luonnollinen ilmaston vaihtelu ja syklisyys. Kun ilmaston vaihtelun tuntee, tietää että aurinko pelastaa tulevat talvet samalla tavalla… Jatka lukemista Suomen talvien historiaa median kertomana

Ilmastonmuutos, meillä on x vuotta aikaa pelastaa maapallo

Johdanto Kun tätä kirjoitetaan, on Glasgow’ssa ilmastokokous ja lehdet täynnä mitä kauheampia ilmastoon liittyviä ennustuksia. Poimitaan tähän jälkipolville nähtäväksi esimerkkejä muutamista yleisimmistä aihealueista. Voivat sitten aikanaan arvioida sitä, kuin hyvin 2000-luvun tiede kykeni ennustamaan tulevaisuutta. Jo nyt on tutkimuksissa havaittu, että tehdyillä ilmastoennustuksilla on keskimäärin 21 vuoden pieleenmenosykli, lähde. Jotkut tahot kyllä varoittelevat asiasta, mutta… Jatka lukemista Ilmastonmuutos, meillä on x vuotta aikaa pelastaa maapallo

Ilmastonmuutos luonnossa

Johdanto Ilmaston muuttuminen näkyy luonnossa ja siitä on tässä muutama esimerkki. Vihje: Suurentaaksesi kuvia, klikkaa kuvaa hiiren oikealla näppäimellä ja valitse avautuvasta valikosta ”Avaa uudessa välilehdessä”.Tai zoomaamalla tietokoneen näyttö esim. 150 prosenttiin, kuvista saa paremmin selvää. HUOMIONA SE, ETTÄ PALVELIMEN TARJOAJA PÄIVITTÄÄ AIKA AJOIN JOTAKIN NIIN, ETTÄ OSA KUVISTA KATOAA! Tornionjoki Tornionjoelta on pitkä ja luotettava… Jatka lukemista Ilmastonmuutos luonnossa

Suomen talvet numeroiden valossa

Tähän blogiin on kerätty talvien osalta erilaista pitkän ajan tilastotietoa, jota on eri lähteistä saatavilla. Lähteinä ovat olleet Suomen ilmatieteen laitoksen avoin data sekä vanhojen salattujen lämpötilatietojen osalta Suomen tilastolliset vuosikirjat. HUOMIO: Kuvat saa suuremmiksi avaamalla ne tietokoneessa uudessa välilehdessä. 1. Suomen talvet Suomen talvien keskilämpötilat niiltä asemilta, joilta tietoa on ollut saatavilla. Helsingin Kaisaniemen… Jatka lukemista Suomen talvet numeroiden valossa

Ilmaston lämpeneminen juhlapyhien näkökulmasta

Johdanto Suomen ilmatieteen laitoksen sivuilla on tilastoja Suomen 10 paikkakunnan juhlapyhien säihin liittyen, linkki Juhlapyhien sää – Ilmatieteen laitos. Paikkakunnat kattavat sopivasti koko Suomen ja niistä saa hyvän kuvan siitä, miten ilmasto on lämmennyt 2000-luvulla, joka eri tahojen mukaan on ollut voimakkaimman lämpenemisen aikakautta. Uusivuosi Uudenvuoden aattojen ylimmät ja alimmat lämpötilat Uusivuosi edustaa talven lämpötiloja,… Jatka lukemista Ilmaston lämpeneminen juhlapyhien näkökulmasta

Pekka Hjelt, Pohjoismaiden keskilämpötilat

Tilastotieteen lehtori Pekka Hjelt: Missään Pohjoismaassa ei keskilämpö ole muuttunut tilastollisesti merkittävästi ainakaan viimeisen sadan vuoden aikana, vaan vaihdellut keskiarvonsa ympärillä. Pekka Hjelt US blogit Tekijä: eno1one | Uusi Suomi Puheenvuoro

Suomen virallinen ilmastohistoria on lyhyt ja tarkoin valikoitu

1. Johdanto Edellisen blogini kommenteissa (linkki: Petteri Taalas, maapalloa uhkaa vesipula) tuli puhetta pienestä jääkaudesta ja siitä palautumisesta, jonka virallinen ilmatiede kieltää. Siihen liittyen olen moneen kertaan pohtinut sitä asiaa, että miksi meille kerrotaan vain noin 60 vuoden tai korkeintaan 170 vuoden ilmastohistoriaa virallisen ilmatieteenkin taholta. Siitä asiasta olen kirjoittanut useammankin blogin, kuten vaikkapa: –… Jatka lukemista Suomen virallinen ilmastohistoria on lyhyt ja tarkoin valikoitu

Hana- ja Salmisaari B

Johdanto Hanasaari B Minulle molemmat Hanasaaren voimalaitokset ovat tuttuja, ja tässä uudemmassa B-voimalassa olin 13 vuoden ajan vuorokonemestarina ja sen jälkeen pari vuotta prosessi-insinöörinä ja siinä työn ohessa luin TKK:ssa itseni DI:ksi. Diplomityöni koski Hanasaari B:n automaatiouudistusta, joka toteutettiin Hanasaaren suuren modernisoinnin yhteydessä 1990-luvulla. Hanasaari oli siis moderni ja energiatehokas laitos, jonne mm. ilman mitään… Jatka lukemista Hana- ja Salmisaari B